Kesän conitukset: Finnconin ja Ropeconin ohjelma

Menossa on kuumeinen kirjailijakesä, jonka vuoksi en ole saanut tänne vielä kirjoiteltua. Olen kaksi ja puoli kuukautta Kirjailijaliiton apurahan turvin kirjoitusvapaalla ja aivan uusi käsikirjoitus on lähtenyt hyvin liikkeelle. Heinäkuun alussa toivon mukaan on jo valmiina ihka ensimmäinen raakaversio! Lisätietoja seuraa sitten kun uskallan niitä paljastaa…

Kirjoittamisen lisäksi kesään kuuluvat tietenkin conit. Olen tulossa sekä Finnconiin Jyväskylään että Ropeconiin Pasilan Messukeskukseen. Ohjelmassa on tällä kertaa viime vuotta maltillisemmin paneeleja, jotta ehdin myös nauttia conittamisesta. Viime vuoden coneissa oli mahtavaa kohdata fantasiakansaa ja odotan innolla, että pääsen taas omieni pariin.

Finnconissa vedän paneelin Suomimytologiasta kirjallisuudessa, johon osallistuvat myös kirjailijat Mixu Lauronen, Merja Leppälahti, Mervi Heikkilä ja Anna Malinen. Lisäksi minä ja Elina Pitkäkangas puhumme muun muassa YouTube-kanavastamme For YA:sta Podcastit ja videoblogit -paneelissa, jossa ovat mukana myös Jari Hiltunen ja Jyrki Pitkä. Vedän myös Harry Potter-faneille paneelin Potterin jälkeen, jossa puidaan Harry Potter and the Cursed Child -näytelmää ja Fantastic Beasts -elokuvia.

Viime vuonna Ropeconissa pidin luennon Fantasian kirjoittamisesta: Mikä kaikki voi mennä pieleen? ja luento saa tänä vuonna jatkoa otsikolla Fantasian kirjoittamisesta: Myyttiset mokat. Lisäksi pidän kirjaston puolesta yksisarvissatutunteja, tietysti pukeutuneena yksisarviseksi. Varmasti minut tulee myös löytämään Ropeconin legendaarisista historiallisista tanssiaisista, joita en koskaan jätä mistään hinnasta väliin.

Koska olen ujo, en usein uskalla tulla puhumaan vieraammille faneille coneissa, mutta juttelen mielelläni ja aina saa tulla nykäisemään hihasta. Toivottavasti tavataan kesän conien pyörteissä!

img_20190628_1245428019579713800660333.jpg

Finnconin ohjelmani:

 

Lauantaina 6.7.2019 klo 11

L303 Podcastit ja videoblogit

Sini Helminen, Jari O. Hiltunen, Jyrki Pitkä, Elina Pitkäkangas

Mitä uusia mahdollisuuksia podcastit ja vlogit voivat antaa scifin, kauhun ja fantasian tekijöille ja faneille?

Avainsanat: paneeli, media, fanius

Lauantaina 6.7.2019 Klo 17

L303, YA!

Sini Helminen, Iida Simes, Virva Paloviita, Salka Rauvola
“Young adult -kirjallisuuden fanit puhuvat lajityypistä ja suosikeistaan.”

 

Sunnuntaina 7.7.2019 klo 12

L302 Suomimytologia kirjallisuudessa

Mervi Heikkilä, Sini Helminen (pj), Mixu Lauronen, Merja Leppälahti, Anna Malinen

Suomalaiset fantasiakirjailijat keskustelevat siitä, miten kotimainen mytologia näkyy kirjallisuudessa. Onko Kalevala kaiken Suomi-spefin alkujuuri? Entä miten kansanperinteen hahmot näkyvät nykypäivänä ja miten suhde mytologiaan on muuttunut? Paljonko kirjailija kaivaa arkistojen kätköistä ja mitä uutta annettavaa suomalaisille mytologialla vielä olisi?

Avainsanat: paneeli, kirjallisuus

 

Sunnuntaina 7.7.2019 klo 13

L303 Potterin jälkeen: Fantastic Beasts ja Cursed Child

Riikka Heinilä, Chris Kaukonummi , Eero Korpinen, Sini Helminen (pj)

Potter-fanit pohtivat, mitä velhomaailmassa on tapahtunut kirjojen julkaisemisen jälkeen. Miten Fantastic Beasts -elokuvat ja Harry Potter and the Cursed Child -näytelmä jakavat mielipiteitä? Entä miltä näyttää velhomaailman tulevaisuus?

Avainsanat: paneeli, media

 

Ropeconin ohjelmani:

Lauantaina 27.7.2019 klo 12

Fantasian kirjoittamisesta: Myyttiset mokat

Kirjailija Sini Helminen puhuu siitä, miten myyttejä käytetään romaanin rakennusaineina. Miten myyttejä voi hyödyntää omassa kirjoittamisessa ja mitä ansakuoppia kannattaa välttää.

Lisäksi yksisarvissatutunteja. 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s