Kun kirjoitin vuosikatsauksen viime vuoden vaihteessa, kutsuin vuotta 2020 nimellä “anno horribilis” ja “kirjailijan koronavuosi” ja luulin olleeni viaton 2019, kun odotin uutta iloista 20-lukua. Maskikuvat piti tietysti laittaa katsaukseen mukaan erikoisen vuoden merkiksi. Nyt ei voi taas muuta sanoa kuin vähänpä tiesin. Sanotaan, etteivät vuodet ole veljekset, mutta 2021 on valitettavasti aikalailla vuoden 2020 kaltainen. Pandemia riehui edelleen, hellitti kesäksi ja alkusyksyksi, ja kiitos omikronin, on nyt taas tilanne erityisen tukala. Rokotukset sentään saatiin (itselläni on jo hihassa kaksi ja kolmanteen piikkiin on aika varattuna). Vastoinkäymisistä huolimatta vuodessa oli myös valopilkkunsa: julkaisin sekä kirjan että novellin ja pääsin myös jopa kolmille kirjamessuille.

Maaliskuussa tuli uuden Lujaverinen -trilogiani avausosan Hurme julkaisun aika mahdollisimman huonolla hetkellä. Julkkarien sijaan oli tyydyttävä etähaastatteluihin Instagramissa ja yksinäisiin maljoihin pinkkiä limsaa. Instalivessä omista kodeistaan käsin minua haastattelivat asiantuntevasti kirjastolaisystävä Elina ja kirjailijakollega Elina Pitkäkangas. Oli upeaa saada viimein avata uunituoreet Hurmeet (Unboxing-videon voit nähdä tästä), mutta antiklimaattista jäädä vaille julkkarihumua. Eikä valitettavasti Lujaverinen-trilogian toisen osan kohtalo näytä juuri paremmalta. Ehkä minun olisi pitänyt tehdä tästä pidempi sarja kuin trilogia, että edes yksi osa voisi saada livejulkkarit.

Hurmeen julkaisun lisäksi Lujaverinen -trilogialle tapahtui vuoden aikana muutakin mahtavaa. Solmin nimittäin kustannussopimukset jatkosta, eli nyt Hurmeen jatko-osa Sysi on ilmestymässä keväällä 2021 ja trilogian päätösosa puolestaan keväällä 2022. Kevään Myllylahden katalogin myötä julki tuli myös Syden loistava, hyvin Hurmeen kanssa yhteen sointuva kansikuva, jonka on jälleen tehnyt luottograafikkoni Karin Niemi. En malta odottaa, että saan tietää, millainen tulee trilogian päätösosan kannesta.

Kesällä 2021 pääsin suureksi onnekseni taas pitämään parin kuukauden kirjoitusvapaan Kirjailijaliiton apurahan turvin. Korjasin kustannustoimittajan ja kahden kokemuslukijan avulla Syttä, jonka sainkin editoitua loppuun vasta syksyllä aivan kalmanrajan lähestyessä. Pääosin kirjoitin Lujaverinen -trilogian päätösosaa ja sainkin sen raakaversion kesällä kirjoitettua alusta loppuun saakka. Kirjoitustyötä hankaloitti jälleen pandemiastressi ja toinen etätyöntekijä saman katon alla, mutta tulipa silti kesän aikana naputeltua yksi romaani ja kaksi novellia.

Kesällä naputtelin myös uuden tarinan Salla Simukan ja Siri Kolun kokoamaan uuteen Kalevalaan Satalatva, joka julkaistiin syksyllä. Vaikka viime vuonna luulin sanoneeni jo hyvästit Väkiverisille, Satalatvan kertomuksessa Pohjan jahti vilahtaa vielä yksi Väkiverisistä tuttu hahmo. Olin erittäin otettu, että pääsin mukaan kokoelmaan, jonka kirjoittajakunnassa on sellaisia suuruuksia kuin Emmi Itäranta, Maria Turtschaninoff ja Johanna Sinisalo. Ja novellini vieläpä on lukenut äänikirjaksi Krista Kosonen!

Satalatvakaan ei julkkareita saanut, mutta syksyllä alkoi kirjatapahtumarintamalla taas aurinko paistaa. Pääsin osallistumaan Hurmeen kanssa jopa kolmille kirjamessuille: Turun, Helsingin ja Tampereen. Parasta oli tietysti päästä pitkästä aikaa taas tapaamaan muita kirjailijoita ja kirjanystäviä, joita oli jo kova ikävä. Pääsin myös viimein ulkoiluttamaan julkkareita varten ostettua luurankomekkoa. Muutama nimmarikin tuli jaettua ja olin messuilla itse sekä kirjavinkkaamassa, haastattelemassa että haastatteltavana ja osallistumassa Kirjailijaliiton ja nuorisokirjailijoiden paneeleihin. Mieleenpainuvin oli paluu KirjaKallion lavalle taas ihanien Kallion lukiolaisten asiantuntevaan haastatteluun.

Livekirjamessuilla pääsin myös juhlistamaan keväällä kirjailija Erika Vikin johdolla järjestettyjä LANU! -virtuaalifestareita, joilla itse olin mukana kirjavinkkaamassa ja haastattelemassa. Nimittäin LANU!-virtuaalifestarit saivat Tampereen kirjamessuilla Onnimanni-palkinnon lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi tehdystä työstä.

Messujen jälkeen saapuikin jo joulu ja Syden oikovedokset, jotka ovat nyt aivan viime metreillä lähteneet korjattuina takaisin ja kirjailijantyö on siis Syden osalta saatettu loppuun. Maaliskuussa Syden pitäisi saapua painosta kauppoihin, jollei nyt ihan syteen mene. Tällä kertaa en uskalla koronan riehuessa alkaa suunnitella kirjalle julkkareita; saa nähdä, tulevatko julkkarit etänä vai pitääkö kirjaa juhlistaa myöhemmin vasta kesän koittaessa. Ensi kesänä minun on tarkoitus editoida Lujaverinen-trilogian päätösosa ja saattaa trilogia valmiiksi. Toivottavasti myös saan pandemiasta ja kiireistä kärsineen For YA-kanavan taas jaloilleen. Saanko mistään apurahaa, jatkuuko pandemia ikuisesti tai mitä kirjoitan Lujaverinen -trilogian jälkeen: nämä ovat kaikki vielä avoimia kysymyksiä. En uskalla toivottaa enää parempaa vuotta 2022, mutta yritän silti katsoa eteenpäin.