Kalman kevät ja julkkarikuulumiset

Kevät on kunnolla täällä ja kääntymässä kohti kesää, joten aika on myös päivittää tilannetta täällä blogin puolella. Aavemaisen Lujaverinen -trilogiani päätösosa Kalma pääsi tosiaan yllättämään kirjailijan ja ilmestyi jo kuukausi ennen arvioitua maaliskuun loppuun merkittyä julkaisupäivää. Tallensin päätösosan julkaisun tunnelmia tuoreeltaan For YA- kanavalle videoon. (Kirjan voi ostaa hyvinvarusteltujen kirjakauppojen lisäksi esimerkiksi täältä).

Kirjanjulkkareita vietettiin Kallion kirjastossa 11.4. klo 18 ja jos ne menivät ohitse, For YA -kanavalta löytyy Kalman kirjanjulkkarihaastiksen video. Tuntui nostalgiselta palata taas Kallioon kirjastoon, jossa vietettiin myös esikoiseni Kaarnan kätkössä -kirjanjulkkareita. Haastattelemassa oli kirjailija Elina Rouhiainen, joka on myös yksi niistä kolmesta Elinasta, joille Lujaverinen -trilogian kirjakolmikko on omistettu (seuraavassa kuvassa kaikki kolme Elinaa: Elina Pitkäkangas. Elina Suikanen ja Elina Rouhiainen).

Julkkareiden tunnelma oli oikein iloinen kalmanhajuisesta aiheesta huolimatta. Oli ihanaa nähdä kirjailijaystäviä ja muita paikalle ehtineitä tuttavia. Jatkoimme kupolisalin virallisesta osuudesta Kallion kirjaston yksityisempään Dekkarikirjastoon ja sieltä sitten Sivukirjastoon. Kirjailija Sinikka Koyama teki Kalman kunniaksi upean kortin, jossa on hänen taiteellinen näkemyksensä trilogian päähenkilöparin Seelan ja Hallan ulkonäöstä. Täytyy sanoa, että olen pitkään haaveillut, että pääsisin näkemään heistä tehtyjä kuvia!

Lujaverinen -trilogia on nyt kokonaan paketissa ja olo haikea. Olen iloinen ja ylpeä etenkin Karin Niemen upeista kansikuvista, jotka kuvastavat hienosti trilogian romanttis-humoristisia pastelleja ja synkän mustia sävyjä yhdistävää tunnelmaa. Olen ollut otettu siitä, että sarjalle on siunaantunut kaksi palkintoehdokkuutta (Hurmeelle Kuvastajasta ja Sydelle Topeliuksesta). Kaikkein parasta on silti ollut saada lukijoiden kommentteja siitä, miten kirjat ovat olleet heille tärkeitä. Elämäni ehkä hienoin hetki oli, kun yksi lukija nimesi kissansa Darth Maun mukaan! Lujaverinen -trilogian hahmoja tulee varmasti kova ikävä.

Mitäs sitten seuraavaksi? Kaikeksi onneksi olen saanut taas Kirjailijaliiton apurahan ja pääsen kesällä aloittamaan kirjoitusvapaalla jotakin aivan uutta. Nyt väsyttää armottomasti, niin kuin aina julkaisun jälkeen, mutta enköhän kohtaa saa kerättyä luovia voimia. Toukokuussa olen vieraana Oulun Kummaconissa ja kesällä minuun törmää varmasti myös Ropeconissa ja Finnconissa.

Leave a comment