Vuosi 2022 seurasi kahta edellistä uuden vuosikymmenen vuotta sillä murheellisella tavalla, että jälleen maailmantilaa koettelivat uudet onnettomuudet: kulkutautien lisäksi sodan kuminan pahaenteinen kaiku kuului Suomessakin asti. Mutta vaikka vuodella oli sysimusta sävy, kirjailijanurani kannalta vuosi oli suurempi menestys kuin mitä osasin millään odottaa. Viime vuonna ilmestynyt Lujaverinen -trilogian avaus Hurme sai seurakseen jatko-osan Sysi ja kaiken kukkuraksi molemmille kirjoille pamahti iloiseksi yllätyksekseni palkintoehdokkuudet. Lisäksi julkaisin ensi kertaa kaksi aikuisten novellia kokoelmissa Kilkinkuoret ja Rataskärmes. Kirjamessuja ja tapahtumia riitti syksyn varrelle koko joukko, ja vierailin myös syksyn alussa Maikkarin uutisissa puhumassa lukemisen merkityksestä.

Keväällä vietettiin Oodissa Syden kirjanjulkkareita (video Inari Mykkäsen tekemästä julkkarihaastattelusta löytyy tästä). Kirja jatkaa sateenkaariteemoilla ja mustalla huumorilla höystettyä, nuorille ja nuorille aikuisille sopivaa urbaania aavefantasiatrilogiaa. (Kuvassa minä ja Inari Mykkänen Syden julkkareissa keskustakirjasto Oodissa.)

Nyt joulukuussa Sysi sai suureksi riemukseni Topelius-ehdokkuuden vuoden parhaasta nuortenkirjasta (ehdokkaiden joukossa myös hyvän ystäväni ja tubesiskon Elina Pitkäkankaan uusi upea Sang; video ehdokkaiden esittelyistä löytyy tästä).

Syden ehdokkuuden perusteluissa sanotaan näin: “Halla ei ole normaali kuolevainen, vaikka hän tekeekin parhaansa esittäessään sellaista taiteentutkimuksen opinnoissaan. Hillityn elämän esteeksi hänen tielleen alkaa tulla ruumiita vastaan. Yksi heistä ei suostu lähtemään tuonelaan. Helmisen synkän fantasiamaailman henkilöhahmot ovat eläviä ja ajoittain koomisiakin. Vampyyritarina imee lukijan mukaansa ja loskainen Helsinki on raatorealistinen miljöö romaanille. Helmisen kerronta on täsmällistä ja moniulotteiset henkilöhahmot samastuttavia. Erityisen vaikutuksen romaanissa tekee pohdinta siitä, miten pitkälle ihminen voi oikeuttaa toimintansa hyvillä päämäärillään.”

(Kuvassa Topelius-ehdokkaat Sini Helminen ja Elina Pitkäkangas pitämässä hillitysti hauskaa).

Kesällä pääsin Taiken apurahan siunauksella apurahavapaalle päivätyöstäni kirjastosta ja korjailemaan Lujaverinen -trilogian päätösosaa. Samalla aloitin myös jotakin kokonaan uutta ja teksityyliltään erilaista, mikä oli innostavaa, mutta samalla myös vaikeinta, mitä olen tähän asti koskaan yrittänyt. Monta kertaa epäilin, että koko projekti kaatuisi, mutta lopulta sain kesän aikana raavittua uuden raakaversion kasaan.

Kesällä alkoikin sitten myös jo vilkas kirjallisuustapahtumien suma. Aluksi vihdoin ja viimein päästiin taas järjestämään Ropeconin lisäksi myös Finncon livenä. Siellä oli ihanaa esiintymisten lomassa kohdata pitkästä aikaa muita fantastisia fantasiaihmisiä. Tapahtuman ohessa julkistettiin myös Matti Järvisen toimittama Kilkinkuoret -äyriäiskauhunovellikokoelma, johon minun oli pakko osallistua novellilla Hehku jo pelkästään senkin takia, ettei näin omituinen tilaisuus varmasti toistuisi. Kirjoitin nyt ensimmäistä kertaa aikuisille ja puhdasta kauhua, ja oli yllättävän virkistävää koetella rajojaan.

Heti perään pääsin revittelemään toisellakin genrealuevaltauksella: syksyn alussa Tampereelle saapui Steampunk festivaali, jonne puolestaan Matti Järvinen kokosi uuden steampunknovellikokoelman Rataskärmes, johon kirjoitin niminovellin Rataskärmes. Samalla pääsin myös ensi kertaa vierailemaan Steampunk Tampere -tapahtumassa.

Kirjamessusyksy oli edellisiä vilkkaampi. Esiinnyin Turun kirjamessuilla viimevuotiseen tapaan yhdessä J.S. Meresmaan kanssa. Hurme oli myynyt loppuun, mikä tietysti kirjailijalle on aina onni, mutta lisäkappaleita ei valitettavasti sitten ehtinyt syksyn messuille. Helsingin kirjamessuilla pääsin onnekseni taas messujen parhaalle eli KirjaKallion lavalle ja Kallion lukiolaisten tulkitseva esitys Syden tekstikatkelmasta kirjaimellisesti sai minut kyyneliin. (Kuvassa Kritiikin merkitys marginaalikirjallisuudelle -paneeli Reetta Vuokko-Syrjäsen, Magdalena Hain ja Mari Lemisen kanssa Helsingin kirjamessuilta, jonka voi katsoa tästä videosta).

Helsingin kirjamessuilla jaettiin myös Tolkien-seuran myöntämä Kuvastaja -palkinto vuoden parhaasta fantasiakirjasta. Hurme oli päässyt mukaan kunniakkaaseen ehdokasjoukkoon, vaikkakin palkinto meni tällä kertaa Magdalena Hain Royaumen aikakirjojen kakkososalle Isetin solmu. Ehdokkaat valittiin vuonna 2021 julkaistuista aikuisille ja nuorille suunnatuista fantasiakirjoista.

Messuilla oli ihanaa tavata muita rakkaita kirjailijakollegoita ja kirjallisuuden rakastajia, mutta syksy oli myös todella kiireinen ja oli raskasta yrittää korjata samalla Lujaverinen -trilogian päätösosaa Kalma.

(Kuvassa Charlieen enkelit ei kun kirjailijat Elina Pitkäkangas, Elina Rouhiainen ja Sini Helminen Elina Rouhiaisen Tuntematon taivas -romaanin julkkareissa Helsingi kirjamessujen aattona).

Jouduinkin häpeäksekseni lipsumaan Kalman kalmanlinjasta, mutta lopulta se kuitenkin pääsi valmiissa muodossa kustantajan helmoihin. Uuden upean kansikuvan taikoi taas mahtava Karin Niemi, ja olen erittäin tyytyväinen siihen, millainen kokonaisuus trilogian kansista muodostui. Kalma julkaistaan keväällä 2023.

Vuoden viimeisillä kirjamessuilla Tampereella minulla ei ollut kirjailijana esiintymisiä, mutta vierailin kuitenkin jakamassa Onnimanni-palkinnon Lukukeskuksen ja SKR:n Lukulahja lapselle -hankkeelle. Kuvassa palkinnon vastaanottaa Lukufiiliksen toimitussihteeri Sofia Blomberg.

Vuonna 2021 lukemisenedistämispalkinto Onnimannin sai kirjailija Erija Vikin luotsaama LANU!-virtuaalifestarit, joita itsekin olin mukana järjestämässä, ja olin vanhan voittajayhdistyksen edustajana valitsemassa seuraavaa voittajaa. LANU! -virtuaalifestarit voitti myös tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla kirja-alan edistämispalkinnon, jota olin riemukkaasti mukana vastaanottamassa.

Vuosi 2022 saa nyt jäädä taakse ja uusi kevät koittaa. Toivon, että se olisi maailmallemme aiempia valoisampi. Sen verran voin raottaa ensi vuoteni salaperäisyyden verhoa, että maaliskuussa Lujaverinen -trilogia saa tosiaan päätöksensä, ja Kalma pääsee lukijoiden käsiin. Uskomattoman hyvä onneni on jatkunut siinä, että sain taas Kirjailijaliitolta apurahaa, ja siispä ensi kesänä pääsen suuntaamaan trilogian päätyttyä kokonaan uusiin kirjoitusprojekteihin. Kahden suunnilleen samaa genreä ja samaa ikäryhmää edustaneen sarjan jälkeen on pelottavaa lähteä kokeilemaan jotain muuta, mutta toivottakaa sulkakynälleni rohkeutta!