Säpinää syksyssä: Helsingin kirjamessut, Kalman kansikuvajulkistus ja Hurmeen Kuvastaja-ehdokkuus

Keväällä 2023 ilmestyy viimein Kalma! Upea kansikuva on Karin Niemen käsialaa.

Tämä syksy onkin ollut sellaista hullunmyllyä, että monta iloista uutista on jäänyt kokonaan päivittämättä tänne kirjailijablogiin. Lupasin viime postauksessa kirjoittaa vielä erikseen Turun kirjamessuohjelmastani ennen messuja, mutta Turun messut on jo messuiltu ja ihanat kohtaamiset ja esiintymissekoilut siellä ohitse. Sen sijaan jo ensi viikolla koittavat Helsingin kirjamessut, joilla olen esiintymässä parhaalla eli KirjaKallion lavalla perjantaina 28.10 klo 16. Lauantaina minut voi nähdä myös Kultin lavalla keskustelemassa marginaalisemman kirjallisuuden ja genrejen kritiikeistä klo 12.

Helsingin kirjamessuilla tapahtuu muutakin jännittävää: jaetaan Tolkien seuran parhaalle fantasiakirjalle myöntämä Kuvastaja-palkinto, jonka ehdokkaana on myös oma Hurmeeni! Muut pyörryttävän kovat kisaajat palkinnosta ovat Johanna Sinisalon Ukkoshuilu, Madgalena Hain Isetin solmu, Anniina Mikaman Myrrys ja Joanna Heinosen Veren väki. Todella suuri kunnia päästä seisomaan tässä joukossa. Tein ehdokkaista For YA-kanavalle myös pikkuisen videon.

Ja niin kuin tässä ei olisi vielä tarpeeksi, Myllylahti on nyt julkaissut kevään kataloginsa ja mukana on myös Lujaverinen -trilogian päätösosa Kalma, joka siis ilmestyy keväällä 2023. Upeasti hehkuvan kansikuvan on jälleen taiteillut Karin Niemi, enkä voisi olla tyytyväisempi siihen, miten hän on herättänyt henkiin juuri oikean Lujaverinen -trilogialle sopivan tunnelman. Kalma ratkaisee kaikkien tuttujen hahmojen kohtalot ja tuo sarjan hyiset teemat päätökseensä. Käsikirjoitus on minulla työn alla ja juuri saamassa viimeisiä silauksiaan, ennen kuin se lähtee taittoa kohti ja keväällä painosta kirjakauppojen ja kirjastojen hyllyille.

Toivottavasti moni on tulossa Helsingin kirjamessuille ja siellä nähdään!

Leave a comment