Kuuma kirjoituskesä: Finncon, Ropecon ja kirjoitusvapaan päätös

Loppukesä on täällä ja minun on aika heittää kirjoittajan pääkallomekko henkariin ja pukea taas ylle kirjastonhoitajan työliivit. Vielä Toukokuun Kummaconin jälkeen fantasiatapahtumia on riittänyt: esiinnyin myös Tampereen Finnconissa sekä Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Ropeconissa. Kesän pääasiallinen työni on kuitenkin ollut upouusi käsikirjoitus, jonka kanssa olen kamppaillut. En sano siitä vielä muuta, kuin että se on osittain paluuta juurille ja osittain uusien siipien kokeilemista.

Kirjoittaminen on tuntunut raskaalta, mutta onneksi muiden nuortenkirjailijoiden tuki sekä somessa että kasvotusten on auttanut minua vaikeiden kompastuskivien yli. Ja nyt, aivan kirjoitusvapaan loppumetreillä, ensimmäinen raakaversio uudesta käsikirjoituksesta on vihdoin valmis!

Sateenkaarifantasian paneelissa Finnconissa kirjailijat Magdalena Hai, J.S. Meresmaa ja Sini Helminen. Kuvaaja: Anniina Mikama.

Finnconissa vedin lauantaina paneelin Kirjasomen aika, jossa oli mukana muun muassa Marko Suomi Takakansi-podcastista, Tarinannuppuja -kirjatokista tunnettu Ulla Lehtinen, Mielenmaisemia kirjagram-tilin Jenni Poutiainen sekä Lohikäärmeradio -podcastin Inna Muikku. Keskustelu eri kirjasomeista oli kiinnostavaa, mutta aika valitettavasti loppui pahasti kesken. Sama kävi myös sunnuntaisessa Sateenkaarifantasiaa -paneelissa konkarikirjailijoiden J.S. Meresmaan ja Magdalena Hain kanssa. Tärkeää sanottavaa representaatiosta olisi ollut paljon enemmän kuin mitä 45 minuuttiin mahtuu.

Kirjailijat Elina Rouhiainen ja Sini Helminen Finncon-huumassa.

Finnconissa pidimme myös Elina Rouhiaisen kanssa sunnuntaina YA-salongin, jossa sai vapaasti hengailla juttelemassa YA-kirjoista ja tehdä YA-kirjallisuuteen liittyvän visan. Tilassa oli myös murjotusnurkka, jonne sai mennä, jos ei halunnut jutella kenellekään. Ehkä kokeilemme samaa konseptia uudelleen jossain muussa conissa päivitettynä versiona.

Kirjailija Sini Helminen ja uudet Kalman kansikuvaan sopivat korvikset.

Ropeconissa olin kirjaston puolesta pitämässä taas aikuisten satutunnin, jossa luin tuhmia scifisatuja aikuisille ja koko sali olikin tullut täyteen kuulijoita lattiaa myöten, vaikka aika oli perjantai-ilta klo 23. Muilta julkaistujen scifinovellien lisäksi luin tilaisuudessa myös ensi kerran oman viime Finnconin jatkojen vitsailuista syntyneen novellini Yksisarvishoito, joka ei toistaiseksi ole muulla tavalla nähnyt päivänvaloa.

Pidin Ropeconissa myös kirjoittamisesitelmän hahmojen kirjoittamisesta, mihin oli tullut Instagramissa toive. Tässäkin esitelmässä valitettavasti aliarvioin pahasti, kuinka paljon aikaa hangoittelevista hahmoista puhumiseen voi käyttää, koska en päässyt koko suunnittelemaani kokonaisuutta loppuun. Yritän tehdä aiheesta myöhemmin kirjoitusvideoita, joissa käyn läpi Ropeconissa käsittelemiäni asioita.

Kirjasomeni on valitettavasti kesän aikana ollut melko hiljainen, koska voimavarani ovat kuluneet uuden käsikirjoituksen miettimiseen, hengähdystaukoon sekä viimekesäisen projektini editoimiseen. Nyt minun on tarkoitus ryhdistäytyä sekä For YA -kanavalla että muussa kirjasomessa, vaikkakin syksyllä saapuvat myös Turun, Helsingin ja Tampereen kirjamessut. Entä koska sitten tällä hetkellä pöydälläni pyörivistä projekteista kuullaan enemmän? Se on vielä arvoitus, sillä molemmat vaativat vielä ihmettelyä. Voi olla, että nyt Lujaverinen -trilogian päättymisen jälkeen tarvitsen hieman aikaa tutkia uusia kirjoitussuuntia.

Leave a comment