“Mitä tahansa iloinen 20-luku tuo tullessaan, minä ja sulkakynäni olemme valmiina”. Niin minä tosiaan menin päättämään viime uutena vuotena kirjailijablogini vuosikatsauksen. Voi viatonta minua vuoden 2020 vasta koittaessa.

Kuten kaikki tiedämme, iloisen charlestonin sijaan luvassa oli pandemia, joka romutti kaikki odotukset ja lupaukset, ja joka vieläkin varjostaa vuotta 2021. Kuolemaa, etähautajaisia, mielenterveyden rakoilua, uupuneita hoitajia, ahdistustuneita asiakaspalvelijoita: vuosi on harvalle ollut helppo.

Kulttuurin kannalta tilanne on ollut ja on yhä katastrofaalinen. Teatterit ja elokuvateatterit on suljettu. Kirjastot suljettiin keväällä ja nyt ne ovat auki vain rajatuin palveluin. Elävä musiikki on ahdingossa. Kirjailijoille vuosi on ollut monta muuta alaa helpompi, mutta meillekin tärkeät conit ja kirjamessut on peruttu ja näkyvyys sitä kautta eriarvoistunut entisestään.

Minulle vuosi ei ole ollut onnellinen, mutta olen silti ollut yksi onnekkaista. Sairastuin koronaan keväällä, mutta sain vain lievän version ja hajuaistinikin palautui melko nopeasti. Minulla olisi ollut esiintymisiä Finnconissa, Ropeconissa sekä Helsingin, Turun ja Tampereen kirjamessuilla, mutta niiden peruuntuminen ei näin kirjojen julkaisun välivuotena ollut minulle yhtä paha isku kuin vaikkapa tämän vuoden esikoistekijöille.

Vaikka vuosi on ollut kamala, tulevan Lujaverinen-trilogiani kannalta 2020 on ollut tärkeä ja menestyksekäs vuosi. Ensin solmin vuoden alussa Myllylahden kanssa sopimuksen trilogian itsenäisestä aloitusosasta Hurme, joka julkaistaan nyt maaliskuussa 2021. Sitten tuli onnenpotku: sain Taikelta apurahan ja pystyin kesällä ottamaan muutaman kuukauden apurahavapaata Hurmeen editoimista ja jatko-osan kirjoittamista varten.

Työskentely ja keskittyminen oli pandempian aikana paljon edellistä kesän 2019 apurahakautta hankalampaa, mutta sain kuin sainkin aivan viimeisenä päivänä valmiiksi jatko-osan ensimmäisen version. Löysin myös onnekseni Hurmeelle kaksi kokemuslukijaa, jotka antoivat arvokasta näkökulmaa kirjan sukupuolivähemmistöhahmojen kuvauksesta.

Valoisamman kesän jälkeen seurasi synkkä syksy. Palasin päivätöihini kirjastoon, missä yhä kiristyvät koronatoimet eivät antaneet unohtaa. Messut ja ystävien kirjanjulkkarit olivat tältä vuodelta poissa; harrastukset lakkautettiin yksi kerrallaan. Onneksi minulla olivat lohtuna kirjat: sekä oma tekeillä oleva että muiden. Valopilkku oli myös Lastenkirjainstituutin julkaisema Lukijan luo -artikkelikokoelma, johon pääsin tekemään oman pienen osani fantasian kirjoittamisesta lapsille ja nuorille.

Messuttomana vuotena erityinen ilo olivat Erika Vikin luotsaamat LANU!-virtuaalifestarit, joissa olin itsekin mukana, ja joille kaikeksi onneksi on ensi vuonna luvassa jatkoa.

Vaikka jätin viime vuonna hyvästit Väkiverisille, sarja eli ilahduttavasti vielä vuonna 2020 omaa elämäänsä. Kaarnan kätkössä vilahti äidinkielenkirja Särmän tehtävässä ja sarjan muut osat Kiven sisässä, Veden vallassa ja Maan povessa julkaistiin viimein äänikirjoina. Äänikirjoja löytyy muun muassa Storytelistä, Bookbeatista, Nextoryista ja Suomalaisesta kirjakaupasta.

Jatkoin myös Siniset helmet -kirjablogin ja For YA -kirjallisuuskanavan kanssa puuhailua, vaikkakin vierailijavideoiden ja yhteisvideoiden toteuttaminen kanavan toisen aisaparin Elina Pitkäkankaan kanssa on nyt koronavuonna ollut harvinaista ja hankalaa. Syksyllä Elina muutti Tampereelle, mikä tulee tulevaisuudessa lisäämään haastetta. Elinan minulle omistama kirja Hukan perimät pääsi myös Topelius-ehdokkaaksi, mistä pidän innoissani peukkuja.

Jos vuosi 2020 jotakin opetti, niin olemaan tekemättä tarkkoja elämänsuunnitelmia ja uudenvuoden lupauksia. Vuosi 2021 voi olla vihdoin iloisempi, mutta rokotteesta huolimatta tilanne on yhä huolestuttava eikä mikään ole varmaa. On varsin todennäköistä, että Hurme tulee saamaan nyt keväällä virtuaaliset julkkarit, enkä pääse vielä juhlistamaan kirjaa livenä.

Mitä sitten uudelta vuodelta toivon? Ensisijainen päämääräni olisi saada korjattua Lujaverinen-trilogian toinen osa ja päästä kirjoittamaan päätösosa. Tästä minulla on sellainen loistava uutinen, että olen saanut Kirjailijaliitolta jälleen apurahaa, joten toivon kovasti, että pääsen kesällä ottamaan pari kuukautta kirjoitusvapaata ja pistelemään trilogian pakettiin. Mikään ei ole varmaa ja toivomalla voi aina ansaita itselleen lisää kyyneliä; silti tahdon uskoa siihen päivään, kun Lujaverinen -trilogia on kansissa ja minä voin nostaa maljan, kilistää sitä toista lasia vasten ja hymyillä ilman maskia. Vielä joskus koittaa se päivä, kun kohtaamme toisemme messuilla ja coneissa, oli se sitten tämä vuosi tai joku seuraava kaukana tulevaisuudessa. Ja pettymyksen riskistä huolimatta minä aion sitä päivää odottaa.